Luokkavoitot SVS-junioreille

svs-banneri-logo

Viime lauantaina pelatussa SVS Päiväkisoissa saatiin molemmissa miesten luokissa juniorivoittajia. Juho-Eric Biggs hallitsi miesten B-luokkaa suvereenisti antamalla vastustajille kolmesta ottelusta vain neljä peliä. Juho voitti ensimmäisen B-luokan kisa kaatamalla finaalissa SVS:n Lasse Hartikaisen 6-0, 6-1.

Juho-Ericin vanavedessä kulkeva Lassi Vepsäläisen esitys oli myös vakuuttava kun hän päihitti miesten D-luokassa kaikki kolme vastustajaa selvin numeroin. Finaalissa oli vastassa joensuulainen Sami Alanen. Ottelu päättyi Lassin eduksi 6-3, 6-1. Voitto oli Lassille ensimmäinen miesten luokkavoitto.

Poikien hyvä pelivire osuu juuri oikeaan aikaan sillä ensi viikonloppuna Juho ja Lassi lähtevät Turkuun pelaamaan JGP Masters -turnausta, johon on kutsuttu kauden aikana JGP-osakilpailuissa parhaiten menestyneitä pelaajia. Juho pelaa poikien 14-vuotiaiden sarjassa, johon osallistuu 8 pelaajaa ja Lassi poikien 10-vuotiaiden sarjassa, jossa on 6 pelaajaa. Sarjat pelataan kahdessa lohkossa, josta kaksi parasta pääsee semifinaaleihin. Poikien valmentaja Tero Mäkäläinen on mukana Turussa seuraamassa poikien suorituksia. Päiväkisatulokset;

 

MB, kaksinpeli
1. kierros: Lasse Hartikainen (SVS) – Max Mäkäläinen (SVS) 6-0, 6-0, Juho-Eric Biggs (SVS) – Harri Kosonen (LTS) 6-2, 6-0, Ari Malinen (SVS) – Katja Turtiainen (SVS) 6-1, 6-2
Semifinaalit: Hartikainen – Hannu Jaatinen (SVS) 6-3, 6-3, Biggs – Malinen 6-0, 6-1
Finaali: Biggs – Hartikainen 6-0, 6-1

 

MD, kaksinpeli
1. kierros: Marko Järvinen (SVS) – Jaakko Kosonen (LTS) 6-1, 6-0, Sami Alanen (KarTe) – Joonas Havukainen (SVS) 6-1, 7-6, Juho Molari (SVS) – Aaro Jaatinen (SVS) 6-3, 6-0,
Aaro Molari (SVS) – Simo Laukkanen (SVS) 3-6, 6-2, 14-12
2. kierros: Arto Matveinen (SVS) – Järvinen 6-3, 6-3,
Alanen – Raimo Biggs (SVS) 4-6, 6-3, 10-5, Lassi Vepsäläinen (SVS) – Juho Molari 6-0, 6-4, Aaro Molari – Eemeli Teerimäki (SVS) 6-4, 6-4
Semifinaalit: Alanen – Matveinen 6-3, 6-4, Vepsäläinen – Aaro Molari 6-1, 6-2
Finaali: Vepsäläinen – Alanen 6-3 6-1