SVS:n juniorivalmennus alkaa tuottaa uusia kilpailevia pelaajia

svs-banneri-logo

Yksi SVS:n innokkaista junioreista on Eemeli Teerimäki 8v. Hän on treenannut säännöllisesti tennistä nuoresta iästä huolimatta jo kolme vuotta. Kaksi ensimmäistä vuotta valmentajana oli Ilkka Mäkelä. Vuoden verran valmentajana Eemelillä on ollut Tero Mäkäläinen. Tällä hetkellä Eemelillä on kaksi kertaa viikossa ohjattua tennisharjoittelua. Lisäksi Eemeli harrastaa jalkapalloa ja salibandya. Eemeli on muutenkin innokas liikkuja ja parasta koulussakin on liikuntatunnit.

Eemeli on hyvin motivoitunut harjoitteluun. Kysyttäessä omaa vahvuutta tenniksessä, vastaus on että olen kaikessa hyvä. Kotona hän usein harjoittelee tennistä lyömällä palloa wc:n seinää vasten. Jos vaari tai kummitäti pyytää Eemeliä pelaamaan, niin hän on aina innolla mukana. Hassuinta mitä Eemelin omiin harjoitteluihin liittyy on lyöntitreenit vaikka kauppareissulla ilman mailaa. Hän mallaa ilmaan lyöntejä kuin varjonyrkkeilijä. Eemeli mainitsee omasta harjoitteluryhmästä kovimmaksi vastustajaksi Molarin Juhon. Parasta harjoituksissa Eemelin mielestä on pelaaminen. Tero on Eemelin mielestä hyvä valmentaja. Kummitäti on Eemelin mukaan tällä hetkellä paras tennispelaaja.

Eemeli on päässyt myös kilpailun makuun. Suomen Tennisliitto on järjestänyt tänä syksynä kerran kuukaudessa mini-ja miditennisturnauksia ympäri Suomea. Minitenniksessä pelataan noin sulkapallokentän kokoisella kentällä ja pehmeillä palloilla. Miditenniksessä pelataan puolikkaalla tenniskentällä, joka on hieman lyhennetty normaalista mitasta. Pallot miditenniksessä on oikean tennispallon kokoiset, mutta ne on kevyempiä. Eemeli on osallistunut tänä syksynä Lappeenrannan ja Helsingin turnaukseen. Lappeenrannassa tuli molemmissa sarjoissa mini- sekä midisarjassa voitto. Helsingissä Eemeli osallistui minisarjaan myöskin voittoisasti. Seuraava kisareissu Eemelillä on marraskuun lopulla Joensuussa. Lisäksi suunnitteilla on osallistua joululomalla koululaisturnaukseen Helsingissä.

 

Kirjoittaja, Katja Turtiainen